Missä alakouluikäiset lapset asuvat, missä sijaitsevat julkiset ja yksityiset päiväkodit, miltä alueilta käydään hoidossa minkäkin alueen päiväkodissa, tai mikä tulee...
Vielä pari vuotta sitten ei olisi kuulostanut kovin erikoiselta, että tapaamme työprojektin porukan kanssa kasvokkain parin päivän työpajan merkeissä. Niin...
Hankkeessa on pidetty tiedotustilaisuuksia, joissa on kuultu osaprojektien ja hankekaupunkien tilannepäivityksiä. Tiistaina 5. lokakuuta hankekaupunki Kuopio kertoi kaupungin tavoitteista ja...
Tavoitetilan tietomallia laatimassa DigiPAVen tietomalliosaprojekti on kansallisen yhteentoimivuuden kehittämisen haasteellisen tehtäväkentän ytimessä. Palveluverkkosuunnittelun tietomallin kuvaamisessa korostuu nimittäin tarve tulkita ja...
DigiPAVe 2.0 -hanke kehittää samaan aikaan sekä palveluverkkosuunnittelun käytäntöjä että asukkaiden osallistumismahdollisuuksia. Tämä vaatii valtavasti onnistunutta viestintää ja roolien välistä...
Yksi tulevan syksyn tavoitteista DigiPAVe 2.0 -hankkeen toimintamallityön osiossa on kehittää ja mallintaa sitä, miten kaupungissa luodaan ja käytetään ihmislähtöisiä...
Mielestäni kaksi EU:n rahoittamaa 2010-luvulla toiminutta Smart city -projektia, OrganiCity ja SynchroniCity, ovat onnistuneet määrittämään Euroopan Smart city -kenttää uusiksi....
Niin kesä taas meni, ja edessä on työntäyteinen syksy. Meillä DigiPAVe-hankkeessa syksy käynnistyy pian, ja tiedotustilaisuuksia on tarjolla joka kuukausi....
Monimutkaiset syy-seuraussuhteet auki systeemimallinnuksella Turussa lähdettiin kokeilemaan palveluverkkovaikutusten systeemidynaamista mallinnusta, kun havaittiin päätöksenteon tueksi tarvittavan laajempaa ymmärrystä palveluverkon kehittämiseen vaikuttavista tekijöistä...